tiistai 22. joulukuuta 2015

Väkivaltaa ja katoamisia

Sain syksyllä mainoksen Iida Rauman uudesta teoksesta Seksistä ja matematiikasta ja pistin sen heti kirjaston varauslistalle. Sitä odotellessa lainasin hänen esikoisteoksensa Katoamisten kirja tutustuakseni kirjailijaan. Sittemmin Seksistä ja matematiikasta pääsi Hesarin vuoden parhaat -listalle, joten joku muukin sai idean lukea myös Katoamisten kirjan. Kun ei sitä siis enää saanut uusittua päätyi se lukujonossa seuraavaksi. Tätä kirjaa ei kyllä olisi kannattanut lykätä.

Kirjan päähenkilö on juuri muuttanut Turkuun tyttöystävänsä kanssa. Pääsykokeet jäivät väliin ja hän löytää töitä vanhainkodista. Isä on kadonnut ja äiti koittaa hoitaa omaa tuskaansa. Lapsuudenystävä tulee piirustuksiin ja ahdistusta hoidetaan sekakäytöllä ja maalaamalla. Nämä keinot eivät vie pahaa oloa vaan johtavat lopulta tilanteen kärjistymiseen ja parisuhteen kriisiytymiseen. Tueksi löytyy uusi ystävä: kosovolainen hoitajatoveri vanhainkodista. Kirjan taustalla on Turku, jokivarret ja lähiöt.

Tarina alkaa rauhalliseen tahtiin. Olen ehkä nuoruusvuosina saanut oman osuuteni huonoja leffoja ja kirjoja, joiden ainoa sisältö on päähenkilön seksuaalinen suuntautuminen. Ehkä tästä taustasta johtuen luin kirjaa aluksi hieman tympääntyneenä miettien, ettei ahdistuneen lesbon tylsä parisuhde jaksaisi kirjan verran kiinnostaa. Sitten kirja alkoi viedä mukanaan. Takautumat kertovat pikkuhiljaa mitä ennen ahdistumista ja parisuhteen tylsistymistä on tapahtunut. Lopulta kirjaa ei malta jättää käsistään kun haluaa saada selville mitä kaikkea oikeastaan onkaan tapahtunut.

Kirjassa on väkivaltaa muodossa jos toisessa. Vanhainkodissa hoitajiin ja potilaisiin kohdistuva väkivalta ei yllätä ja parisuhteissakin sitä tapahtuu. Sen sijaan tyttöjen välinen fyysinen väkivalta yllättää kouluaikojen kuvauksessa. Jään miettimään, etten itse asiassa muista poikienkaan nyrkkitappeluja kouluajoilta - elettiinkö me jossain lintukodossa siellä Kontulan ala-asteella? Vai onko aika kullannut muistot? Lopulta tuntuu, että jokaisen henkilön taustalta löytyy joku ahdistava väkivaltakokemus: koulukiusaamista, hyväksikäyttöä, sota, lapsen menettäminen.

Pieni sivujuonne heräsi päähenkilön puolison nimestä: Sofia. Muistuu mieleen toinen muutaman vuoden takainen teos, Laura Saven Paljain jaloin, jossa puolison nimi oli myös Sofia. Mietin, onko tämä joku tunnussana lesbopuolisolle - ne on nimettävä Sofioiksi. Eihän kenenkään nimi edes oikeasti ole Sofia! Piti ihan tarkistaa Väestöreksiteristä ja selitys löytyy sieltä: vuosina 1920-1979 ei "kenenkään" nimeksi ole annettu Sofia, sen sijaan vuodesta 1980 lähtien Sofia on ollut muotinimi. Kyse ei siis ole salaliitosta vaan tämän lukijan kuulumisesta eri sukupolveen.

Suosittelisin kirjaa kaikille Helsingin sanomien köyhyyskyselyyn vastanneille, joiden mielestä köyhyys ja syrjäytyminen johtuu omista valinnoista. Jäin itsekin kiinni ärsytyksestä päähenkilöä kohtaan kun luin, ettei hän ollut edes mennyt pääsykokeisiin. Kirjan edetessä selviää kyllä miksi pääsykokeet jäivät väliin, joten toivottavasti itsekin taas opin lisää empatiakykyä. Kun ei tiedä miltä taustalta ihmiset ovat elämäntilanteisiinsa päätyneet, ei kenelläkään pitäisi olla mahdollisuutta arvioida toisten mahdollisuuksia vaikuttaa köyhyyteensä tai syrjäytymiseensä.

Nyt odotan malttamattomana, että tulee minun vuoroni lukea Seksistä ja matematiikasta. Odotuksesta vaan tuleekin vähän suunniteltua pitempi, kun varauslistan sijalla 2/436 poistan varauksen sen vapauttamisen sijaan...

Iida Rauma: Katoamisten kirja
Gummerus 2011

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *