lauantai 31. lokakuuta 2015

Ruusa jätti merkkinsä

Suvilahti on ehdoton suosikkini kaupunkikulttuurikohteista. Tänään vuorossa oli Make your mark - galleria ja maalikauppa. Galleria ja sen eteinen on hauskasti sisustettu Pasilan konepajan henkeen piikkilanka-aitoineen ja muine rekvisiittoineen. Mikäpä myöskään parempi sijainti maali- ja tussikaupalle kuin Suvilahden graffitiaitojen vieressä. Erittäin osuva konsepti Suvilahteen siis.



Ruusan (Rosa Kivinen) näyttely käsitti kymmenisen Helsinki-aiheista teosta. Värikkäistä maalauksista on helppo bongailla Helsingin eri kaupunginosia. Taiteilija kertookin tavoitteekseen herätellä ihmisten muistoja kotiseuduistaan ja kyllä sitä Suvilahti-aiheen kohdalla tuli tarkistettua mihin hintaan teos olisi myynnissä (ei ollut). Se jokin näistä kuitenkin jäi puuttumaan; kuvitustöitäkin tehneen graafikon työt tuntuivat - kuvitustöiltä. Missä on se "Mimmit peinttaa" -tyyppi? 6-vuotias näyttelyvieras osasi sanoittaa pettymyksensä: "eihän nää oo mitään graffiteja". Taisi vähän sama pettymys iskeä aikuiseenkin katsojaan: katutaiteilijanakin mainostetulta graafikolta ja tältä gallerialta olisi odottanut enemmän underground -meininkiä. Seuraavana galleriassa on vuorossa graffitin Suomen mestarin Traman näyttely, joten taidamme vierailla täällä marraskuussa uudemman kerran. Tuleva katutaiteilija saa kyllä marraskuussakin vielä pettyä kuullessaan olevansa edelleen liian nuori ostamaan spray-maaleja.


RUUSA// “HELSINKI”
2.–31.10.2015

Make your mark Garage / Gallery
Kaasutehtaankatu 1 (rakennus 6)
00540 Helsinki.
ma suljettu
ti – pe 12 – 19
la 11 – 16
su 12 – 16

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Amy käyttää päihteitä

Asif Kapadian ohjaama dokumentti Amy Winehousesta jätti vähän tyhjän olon. Käytinkö juuri kaksi tuntia jonkun laulajan huumeidenkäytön katsomiseen? Toki dokkari tuo esille laulajan kohtaaman hyväksikäytön, mutta onko sillä suurempaa merkitystä? Toivotaan, että on. Toisaalta, toiko Dianan kuolema muutosta paparazzien käytökseen?

Karua oli seurata kuinka paparazzit piirittivät Amya ja kuinka media nauroi kun laulaja töppäili. Hurjimpia kohtia olivat kohtaukset, jotka kuvasivat kuinka läheisetkin pyrkivät hyötymään hänestä. Isä, joka tuli kuvausryhmän kanssa tervehtimään maailmalta piiloutunutta tytärtään ja patisti tätä fanikuvaan ihailijoiden kanssa. Puoliso, joka toi huumeita sairaalassa makaavalle rauniolle. Lopuksi kaikkien tuntema päätös: 27-vuotiaana alkoholimyrkytykseen kuollut tähti.

Musiikki pelasti paljon. Amy oli mielettömän lahjakas laulaja ja lauluntekijä, ja dokumentin taustoittamana biisit soivat ihan uusin merkityksin. Sanoitukset tulevat suoraan tähden omasta elämästä, useimmat hittibiiseistä hyväksikäyttäjämiehen innoittamina. Kotivideot tuovat laulajan lähelle ja onhan dokumentti hyvin tehty. Ymmärrän kriitikoiden ylistyksen.

Dokkarin jälkeen olin silti lähinnä surullinen. En oikeastaan haluaisi viettää aikaa kenenkään luhistumista seuraten.

Amy
ohjaus: Asif Kapadia, UK 2015

Kiinalaisessa puutyöpajassa



Helsingin taidemuseo HAM tarjoilee katsauksen kiinalaiseen puusepäntaitoon Ai Weiwei @ Helsinki -näyttelyssä. Taidemaailman vaikutusvaltaisimpien Top 100 -listalla kakkoseksi noussut Ai Weiwei on supertähtisarjaa. Teokset yhdistävät kiinalaisia antiikkihuonekaluja, temppelin osia ja uudempaa tuotantoa pienistä teoksista valtaviin ison salin kattoon asti ulottuviin teoksiin.

Ai Weiwei tunnetaan myös ihmisoikeusaktivistina ja kiinnostavimpia ovatkin teokset, joiden tausta kerrotaan yleisölle. Esimerkkinä tässä näyttelyssä ensimmäistä kertaa nähtävä jätesäiliö, jonka taustalla on jätesäiliöön tukehtuneiden katulasten tarina. Monen teoksen esittelyssä kuitenkin todettiin vain tulkinnan jäävän katsojalle. Tyhjien puukehysten rivi oli yksi näistä teoksista.


Oma suosikkini teoksista on vanhoista antiikkijakkaroista koottu veistos, joka on yksinkertaisesti kaunis. Moni näyttelyn töistä olikin esimerkkejä upeasta puusepäntyöstä - sekä vanhasta, että uudesta. Näyttelyinfon mukaan nykyiset puusepät tosin olivat protestoineet antiikkihuonekalujen "tuhoamista" vastaan, mutta onneksi heidät oli saatu puhuttua ympäri.

Näyttelyseurana oli tällä kertaa nuoria taideharrastajia. Museon henkilökunta opasti pienempiä vierailijoita bongaamaan eläinhahmoja Valkoisen talon puuveistoskoristeista. Ainakin koira ja kala sieltä löytyi, itse bongasimme vielä leijonan. 6-vuotiaaseen teki vaikutuksen ison puuveistoksen kuvaus, jossa sanottiin sen koon tekevän katsojalle epävarman olon. Tästä huonon olon puusta hän kertoi kotonakin näyttelyn jälkeen.


Ai Weiwei täyttää HAMin yläkerran. Ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla Taidesalonki 100 vuotta -näyttely, jossa on mahdollisuus kokeilla itsekin taiteilijan hommia asetelman piirtämisessä. Tarjolla on maalaustelineitä, paperia ja öljyväriliituja ja työn voi jättää muiden ihailtavaksi tai ottaa mukaan. Tervetullut toiminnallinen lisä ei-saa-koskea -museokäyntiin!


Ai Weiwei @ Helsinki Helsingin Taidemuseossa 25.9.2015-28.2.2016

maanantai 19. lokakuuta 2015

Homojen kanssa baarissa

G Lounge Skybar & Club avattiin hiljattain Forumin katolle. Yllättäen tällainen kerran vuodessa baarissa käyvä henkilö sattui paikalle avajaisviikonloppuna ja kokemus oli hämmentävä. Baarin tila on varsin epäkäytännöllinen baarille: yläkerrassa lasikuutio, jossa tanssilattia ja DJ ja alakerrassa baaritiski ja sen ympärillä kapea käytävä asiakkaille. Ahdasta on, vaikkei baari ollut täynnä.

Nyt-liitteen jutun perusteella kyseessä on "käytännössä homobaari", joka ei kuitenkaan halua profiloitua homobaarina. No, ainakin avajaisviikonloppuna alan ihmiset olivat paikan löytäneet, joten tämä lupaus tuli lunastettua.

Tilan haasteellisuuden lisäksi tunnelmaa latisti epäystävällinen henkilökunta. Baarimestarin töykeys sai miettimään onko tavoitteena vastaava profilointi kuin aikanaa Herkussa, missä naiset palveltiin aina tiskillä viimeiseksi. Silloin se tavallaan kuului konseptiin, mutta mikäli nyt ei ole tarkoitus profiloitua miesten baarina, niin ehkä myös naispuolisia asiakkaita voisi palvella ystävällisesti. Toisaalta lähtiessä kyllä samalla hissillä lähtenyt ovimies töykeästi ilmoitti perässämme tuleville miespuolisille asiakkaille, että tulkaa seuraavalla hissillä. Tämä hieman ihmetytti puolityhjässä hississä. Eipä tarvitse tänne tulla toista kertaa.

G Lounge Skybar & Club
Simonkatu 8, 8. krs,
ma-su 12-04.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Tottelemattomuuskoulussa

Ihana Jani Leinonen herättelee taas ajatuksia niin uusien kuin vanhempienkin teosten avulla. Tottelemattomuuskoulu on sekä näyttelyn nimi, että näyttelyn keskeinen teos ja työpajojen sarja.

"The most terrible things - war, genocide, and slavery - have resulted not from disobedience, but from obedience"

Näyttely on myös katsaus Leinosen tähänastiseen tuotantoon ja sieltä löytyvät kohuteokset Ronald McDonaldin kidnappauksesta sekä Hunger King-ravintola, joka jakoi rahaa kodittomille viime kesänä Budapestissä. Mukana on myös uusi teos, joka koostuu Leinosen eri kaupunkien kerjäläisiltä ostamista kerjäyskylteistä. Avajaisissa mukana oli kaksi romanialaista kerjäläistä, mutta he eivät näköjään kuulu teokseen jatkuvasti.


Erityisen loistelias on Made in China -teossarja, joka kuvaa ikonisia brändien tunnushahmoja. Leinonen on teettänyt maalaukset Kiinassa ja myynyt ne sitten kalliilla hinnalla Suomessa. Teos ja performanssi, jolla taiteilija tienaa, ja jossa tienaaminen on osa performanssia. Kelpaisiko tämä apurahataiteen vastustajille?

Hieman osoittelevalta sen sijaan tuntui teos, jonka tekstin "näkee lukea myös Mannerheimintieltä ja Eduskuntatalolta". Vaan turhaanpa näkee, kun kansanedustajat ovat sieltä evakossa.

Näyttelyn visuaalisuus ja värikkyys sekä tutut piirroshahmot saattaisivat tehdä siitä kiinnostavan kohteen myös lasten kanssa. Ainoa teos - tai sen osa - mistä en haluaisi lasten kanssa keskustella on Elovena-tytöistä se pornotähti, joka istuu jalat levällään puuropaketin kyljessä. Tämä teos myös osoittaa kuinka Leinosen "uhreiksi" joutuneet brändit eivät voi voittaa: Raision lakimiehen lähettämä vaatimus luopua Elovena-tuotemerkin käytöstä taiteessa on kehystettynä teoksen vieressä.

Varsinainen Tottelemattomuuskoulu jäi tällä kertaa käymättä kun aikaa lounastreffeillä piti jäädä siihen lounasosuuteenkin. Onneksi on Museokortti, niin voi joku päivä palata vielä koulunpenkille katsomaan opetusvideot tottelemattomuudesta.

Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu Kiasmassa 04.09.2015 - 31.01.2016

Popular Posts

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *